lauantai 27. elokuuta 2011

Takaovi uusiksi.

Heti alkuun... KYLLÄ, tehtiin iso tyylivirhe oven mallissa! On tuo valkoinen ikkunaovi vähän 80-lukulainen (?), mutta sen sai halavalla ja ilman pitkää toimitusaikaa... Tälläkin kertaa tavara hankittiin Rintamamiestalon -portaalin kautta, jossa myyjä oli tilannut oven parvekkeelle, jota sitten ei tehtykään.

Alkuperäisten mittausten mukaan 9*21 kokoinen ei meille olisi sopinut, mutta kun vanha ovi irroitettiin näytti että aukkoon se isompikin olisi mahtunut (tai laitettu mahtumaan). Ei haittaa. Elikkäs siis vanha ovi pois karmeineen ja pohjan tasoittelua sekä aukon pienentämistä...


Karmit paikoilleen ja uretaanivaahtoa rakosiin, listat takaisin paikoilleen ja HEP. Hieno on!


Minä ja Remppajarru käytiin rautakaupassa tilaamassa lukon ja valitsemassa ovenkahvaa. Luulin, että kahvan hommaaminen olisi ihan helppo homma ja marssittiin Abloyn hyllylle. Aika huonoja ne oli (vaikka kuvissa näyttävätkin ihan kivoilta) ja kyseinen rautakauppa oli ottanut valikoimiinsa vielä huonoista huonoimmat! En voi tajuta, miksi ovenkahvojenkin pitää näyttää 90-luvun "ecco-kengiltä", sellaisilta harmailta sämpylöiltä? Abloylta olisin kelpuuttanut yhden ainoan kahvan, mutta sitä ei sitten hyllystä löytynytkään... Valitsin ruotsalaisen valmistajan ulko-ovikahvan siitä huolimatta, että nyt on lukko ja kahvat hiukan eri viimeistyksellä, mattaa/harjattua molemmat.



Enää täytyy keksiä uutta käyttöä styroksilevyille (ylimmäinen ja alimmainen), joita on pidetty oven edessä talvisin. Ovat varmaan viimeiset 30 vuotta pitäneet pakkasen poissa talosta ja jotain yhtä merkityksellistä hommaa noille olisi löydettävä seuraavillekin kolmellekymmenelle vuodelle... :)

2 kommenttia:

  1. Vanha ovikin on jo lähtenyt pois tontilta ja saanee uuden kodin vartioitavakseen Mikkelin läheltä. Hyvää matkaa!!! :D

    VastaaPoista
  2. Ei kai uretaania karmin ja seinän väliin? Se pusertaa karmia sisäänpäin ja ovi alkaa ottamaan kohta kiinni väärästä kohtaa.

    VastaaPoista