perjantai 6. elokuuta 2010

Sitä sun tätä...

Lattioita ja seiniä availlessa on eteen pölähtänyt ties minkälaista tavaraa. Muutamia kampoja, ihmeellisen paljon narua sekä yksi tyhjä viinapullokin ja löytyneiden sanomalehtien päiväyksistä on pystytty päättelemään talon huoneiden käyttöönottovuosia.

Välillä tulee vastaan hauskojakin juttuja, kuten kuvassa oleva työrukkanen. Puuvillakangasta lienee ja näyttää ihan itsetehdyltäkin. Itse en suostuisi tuollaisilla työskentelemään, niin hyvät on nämä PU-pinnoitetut joustavat ja juuri omaan käteen sopivat käsineet.


Aatteen paloa löytyi olohuoneen lattian puruista.


Muutamia ihania mainoksia vuosien varrelta. Mietittiin Epun kanssa, että on jäätelö ollut hinnoissaan! :) Ei olisi tänä kesänä ollut varaa...

Minun mielestä on mahtavaa, että Ajatar on vieläkin pystyssä! Jotain ne tekee oikein. :)

Ja sitten nykypäivään... Viimeisimmässä Esse -lehdessä oli juttua Karhusuostakin!


**

Ollaan nyt tehty niin, että kaikki löydetyt lehdet pienen lukuhetken ja usein myös dokumentoinnin jälkeen, ollaan laitettu takaisin löytöpaikkaansa. Sielläpähän tallentavat historiaa omalla tavallaan jatkossakin. Nykyaikaisia lehtiä ollaan myös piiloteltu ympäri taloa (mm.  edellä mainittu Esse -lehti on yläkerrassa tulevan vaatehuoneen lattiassa) ja on työhuoneen seinäkoolauksessa yksi omakotiyhdistyksen tiedotekin. :)

2 kommenttia:

  1. Kiva, että omakotiyhdistyksen tiedoitekin on arkistoitu tuleville sukupolville parempaan talteen kuin on digitaalisesti:)

    VastaaPoista
  2. Eikös se niin vähän mene, että formaatit muuttuu jatkuvasta ja painettu paperi säilyy vuosikausia - ehkäpä ne tarinatkin paranee ajan myötä? :D

    VastaaPoista