maanantai 26. heinäkuuta 2010

Kaikennäköistä...

...pientä puuhaa taas. Huomasin tuossa pari viikkoa sitten, etten ole tainnut laittaa ollenkaan meidän uusia hyväksyttyjä pohjapiirroksia näytille - niitä siis tulossa lähiaikoina. Kaiken lisäksi ostin myös itselleni uuden objektiivin järkkärikameraan ja nyt saan otettua sillä laajakulmalla kunnon yleiskuvaa sisältä.

Vähän viime viikon tekemisistä päivitystä... Tulevan olohuoneen lattia on avattu ja parhaillaan sitä valmistellaan kellarikerroksen seinien valuja varten. Kellarin valut valetaan yläkautta ja sitä vartenpitää tietenkin saada työskentelytilaa - purut pusseihin ja reikää betoniin. Apureina muutaman päivän ajan viime viikolla oli Epun porukat - KIITOS!!!


Olohuoneeseen tulevan leivinuunitakan pohjiakin katseltiin samalla läpi eikä kuulemma huonolta näytä. Pohjassa on sopivasti betonikoolaukset molemmin puolin tulevaa betonilaattaa ja saamme siihen tukevat puiset lattiakoolauksetkin nätisti katkaistua. Leivinuunitakan mallia olemme etsineet ja taidamme päätyä erittäin yksinkertaiseen malliin Tulikiveltä, mallinimellä Joona - emme kuitenkaan ota kuvan mukaisia kaakeleita siihen vaan meidän uuni tulee valkoiseksi rapattuna ja mustilla luukuilla. Olisi niin ihana saada tuo uuni käyttökuntoon tulevaksi talveksi... pahus kun kaikki riippuu kaikesta.

 
Löydettiin viime viikolla talon ensimmäinen (ja toivottavasti viimeinen) todella paha lahovaurio. Ei ollut yllätys, että se löytyi vanhan vessan alta - vessan lattian puruthan menivät kaikki myös poistoon, sillä ne näyttivät pääasiassa kukkamullalta. Lahonnut palanen oli tukemassa yhtä keskikerroksen vaakapalkkia ja se oli onneksi helppo korvata parilla yhteennaulatulla 2*4 palikalla.



Kellarin vessa näyttää tällä hetkelläaika lohduttomalta. Eppu kyllä on sitä mieltä että kunhan hän saa viriteltyä tuohon viereen puutarhaletkulla veden, voi tuota "tötteröä" käyttää ihan oikeastikin vessanpönttönä... joo. Mietin vielä tätä - meidän kemiallinen vessa on toiminut ihan hyvin, enkä välttämättä näe syytä muutokseen ihan vielä. :)



Homma jatkuu...

1 kommentti: